Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Search in posts
Search in pages

Lohikalojen istutuksia, ylisiirtoja ja kameraseurantaa – Iijoen kesä on täynnä toimintaa

Kuva: Pohjois-Pohjanmaan liitto. Haapakosken smolttien alasvaellusväylän suuosaa. Pohjalla virtausnopeusmittari, sivulla kamera. Taustalla näkyy ohjausaita.

28.5.2024

Lohi Iijokeen -hankkeessa alkukesä on kiireistä aikaa. Iijokeen ja sen sivujokiin istutetaan satojatuhansia lohikalojen pienpoikasia, siirretään mahdollisimman paljon nousukaloja voimalaitosten yläpuolelle ja smoltteja eli alasvaeltavia lohen ja meritaimenen poikasia laitosten alapuolelle. Lisäksi seurataan kalojen käyttäytymistä Haapakosken alasvaellusväylällä.

”Lohien ja meritaimenien pienpoikasistutukset ajoittuvat touko-kesäkuulle. Istukkaat ovat vastakuoriutuneita, esikesäisiä ja yksivuotiaita. Istutuksien toteuttamisen päävastuu on Metsähallituksella”, kertoo kalastuksen erityisasiantuntija Eero Hartikainen Metsähallituksesta.  

Nousukalojen siirtoja tehdään touko-kesäkuussa. Siirtoja jatketaan loppukesällä, kun vedet ovat uudelleen viilenneet. Iijokeen pyrkiviä lohia ja meritaimenia pyydetään ylisiirrettäväksi kahdella tapaa: Kaupalliset kalastajat pyytävät ylisiirrettäviä kaloja Iijoen jokisuulta, osa kaloista otetaan kiinni Raasakan voimalaitoksella sijaitsevan Kalasydän-kalatien avulla. Kalat kuljetetaan vesisäiliössä autolla voimalaitosten yläpuolisille vesialueille. Pienpoikasistutusten ja nousukalojen ylisiirtojen tavoitteena on vähitellen luoda jokeen leimautuneet lohi- ja meritaimenkannat.

Smolttien siirroilla puolestaan mahdollistetaan kaloille viiden padon turvallinen ohitus alavirtaan ja pääsy merivaellukselle. Haapakosken voimalaitoksella smoltit ohjataan ohjausaidan avulla alasvaellusväylään ja itse väylässä kalojen kiinniottohäkkiin. Myös smoltit kuljetetaan patojen ohi vesisäiliössä autolla. Smolttien siirrot ajoittuvat alkukesään ja loppuvat viimeistään heinäkuussa vesien lämmettyä. Kuluvana vuonna alasvaellusväylän käyttöä jatketaan pitkälle syksyyn ja selvitetään kalojen liikkumista alavirtaan myös silloin.

Nousukalojen ylisiirtolupa on Iijoen kalatalousalueella. Kalatalousalue on valtuuttanut Lohi Iijokeen
-hankkeen vastaamaan ylisiirtojen toteuttamisesta. Lohi Iijokeen -hanke on tilannut nousukalojen ja smolttien siirtämisen Korpilaavu Oy:ltä.

Haapakoskella jatketaan myös kalojen vedenalaista kameraseurantaa. Käytössä on kolme kameraa – kaksi alasvaellusväylän suuosassa ja yksi kalojen kiinniottohäkissä.

”Kameraseurannan avulla saadaan tietoa kalojen käyttäytymisestä alasvaellusväylässä ja seuranta auttaa myös väylän konkreettisessa operoinnissa. Hankkeessa käytettävät kamerat on toimittanut Simsonar Oy”, sanoo Lohi Iijokeen -hankkeen projektipäällikkö Mirko Laakkonen Pohjois-Pohjanmaan liitosta.

Lohi Iijoki -hankkeen toimenpiteitä ovat smolttien telemetriaseuranta Haapakoskella ja Pahkakoskella (Luonnonvarakeskus), vedenalainen kameraseuranta Haapakosken smolttien alasvaellusväylällä, alasvaellusväylän koekäyttö ja kehittäminen, smolttien ja nousukalojen ylisiirrot, pienpoikasten istutusohjelma ja Iijoki-aiheisen videon tuottaminen.

Lohi Iijokeen -hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto, Luonnonvarakeskus, PVO-Vesivoima Oy, Lapin ELY-keskus/maa- ja metsätalousministeriö, Ii, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo ja Iijoen kalatalousalue. Hanketta toteuttavat myös Metsähallitus ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hanketta hallinnoivat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Luonnonvarakeskus. Hankkeen kokonaisbudjetti on 902 000 euroa, josta Pohjois-Pohjanmaan liitto hallinnoi 620 000 euroa ja Luonnonvarakeskus 282 000 euroa. Hanke toteutetaan 1.9.2022–31.10.2024.

Hanke on saanut rahoitusta maa- ja metsätalousministeriön NOUSU-ohjelmasta. Ohjelmalla parannetaan vaelluskalojen elinolosuhteita ja pyritään palauttamaan vaelluskalakantojen luontaista lisääntymistä Suomen virtavesissä.

Lisätiedot:

Mirko Laakkonen, projektipäällikkö, Lohi Iijokeen -hanke, Pohjois-Pohjanmaan liitto, puh. 040 685 4036, mirko.laakkonen(at)pohjois-pohjanmaa.fi ja Riina Huusko, projektipäällikkö/tutkija, Luonnonvarakeskuksen osuus, Lohi Iijokeen -hanke, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 2192, riina.huusko(at)luke.fi