Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Search in posts
Search in pages

Rakennemuutos

Äkillisen rakennemuutoksen toimenpiteet tuloksellisia Oulun seudulla

ICT-ala on lähtenyt Oulun seudulla uudelleen kasvu-uralle. Uusia yrityksiä on syntynyt vuosina 2012–2015 lähes sata ja ICT-alan asiantuntijoiden työttömyys kääntyi viime vuonna laskuun. Irtisanotut henkilöt ovat olleet erittäin aktiivisia ja käyttäneet omia kontakteja onnistuneesti uusien kansainvälisten yritysten houkuttelemiseksi seudulle. Useat osaavasta työvoimasta kiinnostuneet yritykset ovat perustaneet yksikön Ouluun. Uusiin ja vanhoihin yrityksiin on syntynyt työpaikkoja reilusti yli 2000, eniten verkkoihin keskittyneeseen Nokia Oyj:hin.

ICT-alan rakennemuutoksen seurauksia on lievennetty Oulun seudulla yhteisvoimin. Pohjois-Pohjanmaan liitto kokosi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, TE-toimiston ja BusinessOulun yhteisen arvion äkillisen rakennemuutoksen toimien onnistumisesta.

Äkillisen rakennemuutoksen toimenpiteisiin saatiin työ- ja elinkeinoministeriön osoittamaa EU-rahoitusta ja kansallista rahoitusta lähes 30 miljoonaa euroa. Se kanavoitiin alueelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, TE-toimiston ja Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta. Lisäksi Euroopan globalisaatiorahaston EGR-hankkeiden erillinen rahoitus on tukenut ICT-alan irtisanottujen työllistämistä.

Rahoitusta on myönnetty alueen kehittäjäorganisaatioiden ja yritysten hankkeisiin. Muun muassa BusinessOulu, Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet useita hankkeita ICT- alalta irtisanottujen kouluttamiseen ja työllistämiseen.

Vuosina 2012–2015 ELY-keskus on myöntänyt noin 15 miljoonaa euroa äkillisen rakennemuutoksen rahoitusta yritysten kehittämishankkeisiin. Tekes on suunnannut alueelle erillisrahoitusta Hilla-hankkeen kautta. Toimintaympäristön kehittämisavustuksella rahoitetut Oulun Yritystakomo ja pääomasijoitusrahasto Northern Startup Fund ovat auttaneet uutta yritystoimintaa käyntiin. TEM:n lisärahoituksella on käynnistetty ICT-yrityksistä vapautuneiden kokeneiden osaajien StartUp-yrityksiä.

Toimijoiden selkeä vastuunjako tuki tulosten syntymistä. TE-toimisto vastasi yksilötason muutosturva-, työnvälitys-, koulutuspalveluista. Pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden sekä ESR -hankkeiden rahoitusvastuu oli ELY-keskuksella. Toimintaympäristön kehittämisessä sekä uusien kasvualojen tunnistamisessa ja edistämisessä vastuutaho oli Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Oulun seutu nimettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosiksi 2012–2015 Nokia Mobile Phones’n ja ICT-alan alihankkijoiden suurten henkilövähennysten vuoksi. Näistä noin 3700 kohdistui Oulun seudulle. Äkillisen rakennemuutoksen hallitsemiseksi laadittiin kokonaisvaltainen toimintasuunnitelma lyhyen ja pidemmän ajan toimenpiteille. TEM:n aktiivinen osallistuminen ja perehtyminen Oulun ja yritysten tilanteeseen edisti toimenpiteitä

Pohjois-Pohjanmaan kuntien elinkeino- ja työllisyysrakenne, Ennakoivan rakennemuutoksen hallinnan lähtökohtia

ÄRM loppuraportointi

Liitteitä ÄRM loppuraporttiin

ÄRM taulukot, Oulun seutu