Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Search in posts
Search in pages

yhdistystoiminta

10.12.2021
”Kumppanuus harrastamisen Suomen mallin toteuttamisessa on yhdistykselle mahdollisuus”

Näin totesi 4H-järjestön aluejohtaja Heli Hietala kertoessaan Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnassa 4H:n kokemuksista koulun yhteydessä toimivien kerhojen järjestämiseen osallistumisesta ja toiminnan koordinoinnista. Hietala totesi, että toiminnan kautta yhdistys voi tavoittaa kattavasti paikkakunnan koululaisia, tuoda omaa perustoimintaansa tutuksi ja mahdollisesti löytää uusia innokkaita jäseniä myös pitempiaikaiseen toimintaan. 4H:n kokemuksen mukaan malli on tiivistänyt yhteistyötä paikkakunnilla ja yhdistys on voinut kerhojen kautta viedä käytäntöön itsellensä tärkeitä toimintatapoja, kuten 4H:n tapauksessa yrittäjyyskasvatusmallia. ”Kumppanuus harrastamisen Suomen mallissa tarjoaa siis yhdistykselle kehittymisen ja kasvun mahdollisuuksia”  toteaa Hietala. Kerhojen toteuttaminen asettaa yhdistyksille myös vaatimuksia. Niillä tulee olla osaamista ja kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta sekä kykyä heidän toiveidensa mukaisten kerhosisältöjen toteuttamiseen. On tärkeää, että lapsille tarjotaan laadukasta toimintaa ja hyviä kokemuksia, jotka innostavat harrastamisen jatkamiseen. Pitkän linjan järjestötoimijana 4H-yhdistysen ollut helppoa lähteä mukaan mallin toteuttamiseen. Sen osaaminen on korkeatasoista ja infra kunnossa. Paikallisyhdistyksiä on runsaasti ja toiminta lasten kanssa tuttua. Kerhojen sisällöt kuten kokkaus ja kädentaidot ovat perustekemistä. Haasteitakin on matkan varrella havaittu. Kerhojen ajankohdat poikkeavat yhdistyksen normaalista toiminnasta, korona on tuonut vaikeuskerrointa käytännön toimintaan; tiedonkulussa ja toiminnan koordinoinnissa on kehittämisen varaa. Paikallista koordinaatiota tarvitaan ja myös tässä roolissa 4H on ottanut vastuuta. Kaiken kaikkiaan 4H on kokenut osallistumisensa harrastamisen Suomen malliin positiivisesti. Heli Hietala kannustaa muutakin järjestökenttää mukaan. ”Harrastamisen Suomen malli tarjoaa yhdistyksille monia mahdollisuuksia ja niiden kannattaakin aktiivisesti tarjota yhteistyötään kerhotoiminnan toteuttamiseen”. Mallin merkityksellisyyttä korostaa se, että sen kehittäminen on nostettu yhdeksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman 2022–2025 kärkihankkeeksi. Kaikkia toimijoita siis tarvitaan mukaan tekemään mallista juuri Pohjois-Pohjanmaan tarpeisiin vastaava toimintatapa. Nyt 9.12.2021 pidetty Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan kokous oli sen nelivuotiskauden viimeinen. Toiminta on koettu tärkeäksi. Neuvottelukunnan asettamisesa tulevalle valtuustokaudelle päätetään maakuntahallituksen vuoden viimeisessä kokouksessa. Uutisen laati Auli Suorsa erityisasiantuntija, kulttuuri / Pohjois-Pohjanmaan liitto Lisätietoa: Harrastamisen Suomen mallista 4H-järjestön toiminnasta Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnasta (suunnittelujohtaja Ilpo Tapaninen p. 358 (0)50 301 7546)