11.12.2024
Eduskunnan joululahjarahat jakautuivat eri puolille Pohjois-Pohjanmaata
Valtiovarainvaliokunta päätti keskiviikkona 11. joulukuuta niin sanottujen eduskunnan joululahjarahojen kohteet. Pohjois-Pohjanmaan kuntiin joululahjarahaa saadaan yhteensä noin kolme miljoonaa euroa, josta suurin osa kohdistuu liikennehankkeisiin.
Rahoitusta saaneiden tiehankkeiden joukossa muun muassa Oulunsalon Varjakassa sijaitsevan Salonpään alikulkukäytävä. Muitakin tiehankkeita päästään toteuttamaan jakovarojen ansiosta, kuten Alavieskan Jokiniituntien kevyenliikenteenväylä.
”Liikennehankkeita esitetään eniten joululahjarahahankkeiksi ja niiden rahoitus on siten eniten kilpailtua valtakunnallisesti. Voimme olla tyytyväisiä maakuntaan saatuun rahoitukseen, josta kiitos alueemme kansanedustajille”, maakuntajohtaja Jussi Rämet toteaa ja jatkaa:
”Töitä riittää edelleen Pohjois-Pohjanmaan isojen infrahankkeiden rahoituksessa. Valtakunnallinen Liikenne 12 -suunnitelma ja Väyläviraston vuosittainen investointiohjelma on kanava, jonka kautta saadaan liikenteen suuret hankkeet liikkeelle ja rahoitettua valtion budjetista.”
Rahoitusta kattavasti alueellisesti ja eri aloille
Valtiovarainvaliokunta myönsi joululahjarahoja Pohjois-Pohjanmaalle myös muille kuin liikennehankkeille. Erityisesti ympäristöön liittyvät hankkeet korostuvat niiden joukossa.
”Voimme olla tyytyväisiä myös siihen, että rahoitusta saatiin laaja-alaisesti eri hankkeille. Valiokunnan päätös vaikuttaa myös alueellisesti tasapainoiselta. Rahoitusta ei tule pelkästään Oulun ja Oulun seudun hankkeille, vaan eri puolille maakuntaa”, Jussi Rämet huomauttaa.
Esimerkiksi Siikajoen, Pyhännän ja Siikalatvan kunnat saivat 110 000 euroa Siikajoen ennallistamiseen. Hankkeessa puretaan Siikajoessa sijaitseva Pöyryn pato ja voimalaitos sekä suunnitellaan alueen koskialueiden ennallistaminen ja toteutus. Hanke mahdollistaa vaelluskalojen lisääntymisen 631 jokikilometrin alueella. Se parantaa myös vesistöalueen ekologista tilaa ja elinvoimaisuutta.
Kunnat osallistuivat valmisteluun
Eduskunta jakaa joululahjarahaa eli budjettista vapautuneita jakovaroja vuosittain. Tänä vuonna jakovaroista ohjattiin 30 miljoonaa euroa liikennehankkeille ja 20 miljoonaa muille hallinnon aloille.
Pohjois-Pohjanmaan liitto kokosi tänä vuonna ensimmäistä kertaa hanke-ehdotuksia kunnilta kaikille hallinnonaloille. Ehdotukset on esitetty myös Oulun vaalipiirin kansanedustajien tapaamisessa.
”Nyt päättäjille tarjottu, kuntien ja alueen muiden toimijoiden tarpeet kokoava listaus, osoittautui toimivaksi menettelytavaksi. Tällä linjalla on syytä jatkaa myös tulevina vuosina”, Jussi Rämet toteaa.
Kaikki joululahjarahaa saavat hankkeet löytyvät valtiovarainvaliokunnan keskiviikkona 11.12.2024 valmistuneesta mietinnöstä.