04.12.2024
Pohjois-Pohjanmaan kunnille ohjeet yhteistyön tehostamiseen järjestöjen kanssa
Tekemällä tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa kunnat voivat saada merkittävää hyötyä palveluiden tuottamiseen, sekä elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen.
”Yhteistyön kehittämiseen tulee panostaa entistä enemmän nyt, kun kuntien toimintaympäristö on voimakkaasti muuttunut ja taloustilanne tiukentunut. Tämän vuoksi lähdimme Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnassa laatimaan kunnille ohjeistusta yhteistyön vahvistamiseksi”, toteaa Esa Aunola, järjestöneuvottelukunnan puheenjohtaja ja Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n toiminnanjohtaja.
Ohjeistus on konkreettinen viiden toimenpiteen lista.
- Järjestöyhdyshenkilö: Kuntaan nimetään vastuuhenkilö järjestöyhteistyölle, ja hänen roolinsa sekä resurssinsa määritellään selkeästi.
- Tilojen käyttö: Kunta tarjoaa järjestöille maksuttomia ja esteettömiä tiloja yleishyödylliseen toimintaan tasapuolisin ja avoimin periaattein.
- Avustukset: Järjestöavustukset nähdään sijoituksena kunnan hyvinvointiin ja elinvoimaan. Hakuprosessit tehdään selkeiksi ja läpinäkyviksi yhteistyössä järjestöjen kanssa. Yhdistyksille myönnetään väliaikaisrahoitusta hanketoiminnan käynnistämiseksi.
- Hyvinvointityö: Järjestöt otetaan mukaan hyvinvointisuunnitelmien laadintaan ja palvelujen kehittämiseen tuomaan niihin asiantuntemusta ja kokemustietoa.
- Yhdistysyhteistyöasiakirja: Järjestöt ja kunta kokoavat yhteistyön käytänteet arjen työtä ohjaavaksi asiakirjaksi.
Keskeinen asia hyvän kunta-järjestö-yhteistyön toteutumisessa on järjestöyhdyshenkilön nimeäminen. Hänen tehtävänään on koordinoida toimintaa ja muun muassa kutsua paikkakunnan järjestöt säännöllisesti yhteiseen kokoukseen. Toimintamuoto ei ole uusi, mutta tehtävän sisältö tulee jatkossa määritellä aiempaa tarkemmin ja varata työhön riittävät resurssit.
Resursseista ohjeessa mainitaan myös avustukset.
”Tiukasta taloustilanteesta huolimatta järjestöavustukset pitää nähdä laajasti panostuksena kuntien hyvinvointiin ja elinvoimaan. Järjestöjen asiantuntemus ja kokemustieto on merkittävä voimavara kuntien toiminnassa. Yhdessä toimien tavoitetaan laajempi joukko kuntalaisia ja saadaan heidät mukaan toimintaan ja sen suunnitteluun”, sanoo Heli Hietala Suomen 4H-liitosta. Hän oli tekemässä kyselyä järjestöyhdyshenkilöille ohjeistuksen laatimista varten.
Valmis järjestöyhteistyön ohjeistus on toimitettu kaikkiin Pohjois-Pohjanmaan kuntiin ja se on luettavissa Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.
Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunta on maakuntahallituksen nimeämä toimielin, joka edustaa maakunnan järjestöjä aluekehittämistyössä ja toimii viestinviejänä kansalaisten suuntaan. Neuvottelukunta perustettiin vuonna 2014. Sen toimikausi on valtuustokauden mittainen.
Lisätiedot:
Esa Aunola, neuvottelukunnan puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n toiminnanjohtaja, 040-551 3986, esa.aunola@ppkylat.fi
Heli Hietala, neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, erityisasiantuntija jäsenyys ja varainhankinta Suomen 4H liitto, 044 5569 138, heli.hietala@4h.fi
Ilpo Tapaninen, neuvottelukunnan sihteeri, strategiapäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto, 050 301 7546, ilpo.tapaninen@pohjois-pohjanmaa.fi
Järjestötyön ohjeistus ladattavissa Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta Järjestöneuvottelukunta – Pohjois-Pohjanmaan liitto